tiistai 4. tammikuuta 2011

2010

Mitä sellaista teit vuonna 2010, mitä et aiemmin ole tehnyt?
- Muutin Tukholmaan, sähläsin aivan liikaa, harrastin sirkusta, kävin Leimareissa

Piditkö uudenvuodenlupauksesi ja aiotko tehdä ensi vuodeksi uusia?
- En muista koskaan, mitä lupasin edellisvuonna. Nyt lupasin, että lähen tutkimaan Tukholmaa oikeen kunnolla ja taistelen ittelleni ruotsin kielitaidon. Ja aion kyllä oikeesti laihtua.

Saiko kukaan lähipiirissäsi lapsen?
- Serkku sai Eemeli -nimisen lapsen.

Kuoliko lähipiiristäsi ketään?
- Ei, vaikka sitä oon kesästä asti pelänny aivan kauheesti.

Missä maissa kävit?
- Saksa, Ruotsi, Suomi

Mitä sellaista haluaisit ensi vuodelta, mitä et tänä vuonna saanut?
- Ruotsin taidon. En tiedä. Pienemmän mahan. Itsehillintää ja järkeä. Tää vuosi on vaan menny sataatuhatta, eikä mitään kuria.

Mikä menneen vuoden päivä jäi pysyvästi mieleesi ja miksi?
- Helmikuun se päivä, kun "jätin" Birkin. ja kesästä parit päivät, kun olin millan kanssa, jalkapallon MM. vappu. Tukholmaan muutto, täällä monet päivät ja bileet. Johnossin ja Dungenin keikat.

Mikä oli vuoden suurin saavutuksesi?
- Sain kesäks töitä, ja opin paketoimaan. mutta muuten on kyllä ollu aika saavuttamaton vuosi.

Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
- tää yletön säheltäminen ja ihmisten kiusaaminen. en aina vaan tajua.

Kärsitkö sairaudesta tai loukkaantumisesta?
- krapulasta... ja sain suoraan lyönnistä pesäpallon sääreeni ja siinä on vieläki kuhmu. ja oon ollu syksyllä aika kipee, kun en oo pitäny ittestäni kauheesti huolta.


Mikä oli parasta, mitä ostit?
- lentoliput berliiniin. tyynyjä, joilla voi mennä pulkkamäessä. joitakin vaatteita.

Kenen käytös antoi aihetta juhlaan?
- Christoph. Se on aivan uskomaton. paras. Maria on myös niin upea. ja toki Kerttu, Ilona, suurin osa kistalaisista

Kenen käytös kauhistutti ja masensi?
- Stefan, Birk, jotkut kistalaisista

Mihin suurin osa rahoistasi meni?
- Viinaan, vaatteisiin

Mistä olit hurjanhurjan innostunut?
- Ihastuksista (joita on riittänyt enemmän kun tarpeeks), kesästä, Tukholmasta

Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2010?
- Tegan and Sara - Hell, Ladytron - Playgirl, Soulwax - E-talking, Kasabian - Fire, Les Moz - Lazer Disk, ja kaikki tän vuoden hitit (waka wakat, rihannat yms.)

Oletko onnellisempi vai onnettomampi kuin vuosi sitten?
- onnettomampi ja sata kertaa kyynisempi.

Laihempi vai lihavampi?
- Sama. keväällä kuitenkin laihduin, mutta nyt kaikki on taas takas...

Rikkaampi vai köyhempi?
- rikkaampi

Mitä olisi sittenkin kannattanut tehdä enemmän?
- Rakastaa birkkiä.

Mitä olisi kannattanut tehdä vähemmän?
- ihastua, tapella

Miten vietit joulusi?
- Hämeenlinnassa, kotona. teki hyvää.

Rakastuitko vuonna 2010?
- Rakastuin taas birkkiin.

Mikä oli paras TV-ohjelma?
- Svenska hollywoodfruar, L-koodi

Vihaatko nyt ketään, jota et vuosi sitten vihannut?
- En vihaa, mutta inhoon. ja kunnolla.

Mikä oli paras lukemasi kirja?
- vittu ainoo minkä luin niin Kallokaiini. ja se oli iha skittii.

Mikä oli paras musiikkilöytösi?
- Ladytron, Tegan and Sara, Dungen, Johnossi, Detektivbyrån.

Mitä halusit ja sait?
- Helvetin hyvää seksiä (vaikkakin aika harvoin). uusia ystäviä. kokemuksia.

Mitä halusit, muttet saanut?
- nathalien. mathieun.

Mikä oli vuoden paras elokuva?
- Exit through the gift shop. huippu.

Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?
- 21. oltiin roxien luona ja mua vitutti. 

Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodesta paljon paremman?
- birkin tunnekuohu loppuvuodesta.

Miten kuvailisit pukeutumistyyliäsi vuonna 2010?
- Harmaa, sininen. kesän jälkeen mahanpeittävä.....

Mikä piti sinut järjissäsi?
- Christoph, eerika, ilona. mutta eipä kyllä oikeesti muuten mikään.

Ketä julkkista ihailit eniten?
- ingen. ei jaksanu innostua.

Mikä poliittinen aihe liikutti sinua eniten?
- Ruotsin vaalit, homoilta

Ketä kaipasit?
- todella monia.mummia, niiloa, birkkiä, ilonaa, eerikaa, anua, annia, lindaa, siiriä, hannoja, kallea, penttiä, ollia eli "meitä", jenniä, kaisaa.

Kuka oli paras uusi ihminen, jonka tapasit?
- CHRISTOPH!!!! saatana!! Ja Kerttu. Milla. Senja. ja musta oli ihana tutustua Eerikaan paremmin.

Kerro meille arvokas opetus, jonka opit vuonna 2010.
- Ei pidä olla liian vaatimaton, mutta joskus kannattais vaan oikeesti tajuta, että kaikki on jo ihan hyvin. tai en kyllä oo vieläkään sitä oikeasti oppinu, mutta oon tajunnu osan siitä. mikähän mua vaivaa?

3 kommenttia:

  1. Maijaa! Ootsä tulos taas Berliiniin? :)

    VastaaPoista
  2. kyllä! 14. päivä! eli perjantaina. ookko vielä sillon siellä? näemmekööö? :))

    VastaaPoista
  3. plääh, meen just ens viikonloppuna kölniin :/

    VastaaPoista