Mitä sellaista teit vuonna 2010, mitä et aiemmin ole tehnyt?
- Muutin Tukholmaan, sähläsin aivan liikaa, harrastin sirkusta, kävin Leimareissa
Piditkö uudenvuodenlupauksesi ja aiotko tehdä ensi vuodeksi uusia?
- En muista koskaan, mitä lupasin edellisvuonna. Nyt lupasin, että lähen tutkimaan Tukholmaa oikeen kunnolla ja taistelen ittelleni ruotsin kielitaidon. Ja aion kyllä oikeesti laihtua.
Saiko kukaan lähipiirissäsi lapsen?
- Serkku sai Eemeli -nimisen lapsen.
Kuoliko lähipiiristäsi ketään?
- Ei, vaikka sitä oon kesästä asti pelänny aivan kauheesti.
Missä maissa kävit?
- Saksa, Ruotsi, Suomi
Mitä sellaista haluaisit ensi vuodelta, mitä et tänä vuonna saanut?
- Ruotsin taidon. En tiedä. Pienemmän mahan. Itsehillintää ja järkeä. Tää vuosi on vaan menny sataatuhatta, eikä mitään kuria.
Mikä menneen vuoden päivä jäi pysyvästi mieleesi ja miksi?
- Helmikuun se päivä, kun "jätin" Birkin. ja kesästä parit päivät, kun olin millan kanssa, jalkapallon MM. vappu. Tukholmaan muutto, täällä monet päivät ja bileet. Johnossin ja Dungenin keikat.
Mikä oli vuoden suurin saavutuksesi?
- Sain kesäks töitä, ja opin paketoimaan. mutta muuten on kyllä ollu aika saavuttamaton vuosi.
Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
- tää yletön säheltäminen ja ihmisten kiusaaminen. en aina vaan tajua.
Kärsitkö sairaudesta tai loukkaantumisesta?
- krapulasta... ja sain suoraan lyönnistä pesäpallon sääreeni ja siinä on vieläki kuhmu. ja oon ollu syksyllä aika kipee, kun en oo pitäny ittestäni kauheesti huolta.
Mikä oli parasta, mitä ostit?
- lentoliput berliiniin. tyynyjä, joilla voi mennä pulkkamäessä. joitakin vaatteita.
Kenen käytös antoi aihetta juhlaan?
- Christoph. Se on aivan uskomaton. paras. Maria on myös niin upea. ja toki Kerttu, Ilona, suurin osa kistalaisista
Kenen käytös kauhistutti ja masensi?
- Stefan, Birk, jotkut kistalaisista
Mihin suurin osa rahoistasi meni?
- Viinaan, vaatteisiin
Mistä olit hurjanhurjan innostunut?
- Ihastuksista (joita on riittänyt enemmän kun tarpeeks), kesästä, Tukholmasta
Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2010?
- Tegan and Sara - Hell, Ladytron - Playgirl, Soulwax - E-talking, Kasabian - Fire, Les Moz - Lazer Disk, ja kaikki tän vuoden hitit (waka wakat, rihannat yms.)
Oletko onnellisempi vai onnettomampi kuin vuosi sitten?
- onnettomampi ja sata kertaa kyynisempi.
Laihempi vai lihavampi?
- Sama. keväällä kuitenkin laihduin, mutta nyt kaikki on taas takas...
Rikkaampi vai köyhempi?
- rikkaampi
Mitä olisi sittenkin kannattanut tehdä enemmän?
- Rakastaa birkkiä.
Mitä olisi kannattanut tehdä vähemmän?
- ihastua, tapella
Miten vietit joulusi?
- Hämeenlinnassa, kotona. teki hyvää.
Rakastuitko vuonna 2010?
- Rakastuin taas birkkiin.
Mikä oli paras TV-ohjelma?
- Svenska hollywoodfruar, L-koodi
Vihaatko nyt ketään, jota et vuosi sitten vihannut?
- En vihaa, mutta inhoon. ja kunnolla.
Mikä oli paras lukemasi kirja?
- vittu ainoo minkä luin niin Kallokaiini. ja se oli iha skittii.
Mikä oli paras musiikkilöytösi?
- Ladytron, Tegan and Sara, Dungen, Johnossi, Detektivbyrån.
Mitä halusit ja sait?
- Helvetin hyvää seksiä (vaikkakin aika harvoin). uusia ystäviä. kokemuksia.
Mitä halusit, muttet saanut?
- nathalien. mathieun.
Mikä oli vuoden paras elokuva?
- Exit through the gift shop. huippu.
Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?
- 21. oltiin roxien luona ja mua vitutti.
Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodesta paljon paremman?
- birkin tunnekuohu loppuvuodesta.
Miten kuvailisit pukeutumistyyliäsi vuonna 2010?
- Harmaa, sininen. kesän jälkeen mahanpeittävä.....
Mikä piti sinut järjissäsi?
- Christoph, eerika, ilona. mutta eipä kyllä oikeesti muuten mikään.
Ketä julkkista ihailit eniten?
- ingen. ei jaksanu innostua.
Mikä poliittinen aihe liikutti sinua eniten?
- Ruotsin vaalit, homoilta
Ketä kaipasit?
- todella monia.mummia, niiloa, birkkiä, ilonaa, eerikaa, anua, annia, lindaa, siiriä, hannoja, kallea, penttiä, ollia eli "meitä", jenniä, kaisaa.
Kuka oli paras uusi ihminen, jonka tapasit?
- CHRISTOPH!!!! saatana!! Ja Kerttu. Milla. Senja. ja musta oli ihana tutustua Eerikaan paremmin.
Kerro meille arvokas opetus, jonka opit vuonna 2010.
- Ei pidä olla liian vaatimaton, mutta joskus kannattais vaan oikeesti tajuta, että kaikki on jo ihan hyvin. tai en kyllä oo vieläkään sitä oikeasti oppinu, mutta oon tajunnu osan siitä. mikähän mua vaivaa?
"--- lahden kummaltki puolelt ku Sonera ja Telia."
tiistai 4. tammikuuta 2011
perjantai 15. lokakuuta 2010
joo se siitä urpojätkästä - onneks. se on kyllä vähän pelottava.
ja nathalien kanssa tanssittii aika himokkaasti ja suudeltiin kaulaa. ei huulii. mut kaulaa. musta se oli aika kuumaa.
yhellä italialaisella on kaks kaveria käymässä ja toinen niistä on aivan jumalainen. se on rapu ja aivan mieletön.
ikävä birkkii. aina tämmösissä tilanteissa.

maanantai 11. lokakuuta 2010
När planeterna stannat
noni nyt päivitän jotain!
nathalien kanssa ollaan vaan kavereita.
väsyttää vähä.
birkki oli täällä: oli ihana ihanaa ihanaa. käytiin nordiska museetissa ja musikmuseetissa ja kahviloissa ja baarissa ja oli tvättstugafestikin ja hyvää seksiäseksiäseksiä.
mutta oon myös tositositosi ihastunu yhteen turkkilaiseen. ja se muhun. se on niin ihana. ja tiijän kyllä mitä siellä aatellaan että hyihyihyi joku turkkilaine, mutta se on oikeesti semmone kuumisrokkari joka puhuu hyvää englantia ja flirttailee iha samalla tavalla ku mä mä mä. kyllä me vähä pusuteltiinki.
EMMÄ TIEDÄ MITÄ MÄ KERTOISIN! täällä on kivaa! ja oon vähä vähentäny juomista! iha vähä. tein eilen jopa muuten ruokaakin! ja tuli ihan kelpopöperöt!
huomenna meen ostaan konserttilippuja. toivottavasti niitä vielä o.
en oikeen tiijä mitä päällimmäisenä mietin. mietin mietin jotain ja vähän kaikkea. diggaan myös yhestä espanjalaisesta ja ranskalaisesta. nää on iha uudet tyypit. ja uh uh uh sitä ranskista.
mutta voisin mennä kerranki aikaseen nukkuun jajaja [tää on niinku "ja" ja sitten naurua espanjaks] lukea iltasaduks ruotsin kielioppia.
ostin tänään viittä eri teetä! ostin myös sitä teetä mitä juotiin vickanin ja danielin häissä. siinä on ihan aitoo raparperia. maistan huomenna.
voin siis ihan hyvinhyvinhyvin ja riemuitsen että eerikakultakulta tulee ens viikolla kylään!

torstai 16. syyskuuta 2010
coccinelle
Vois taas pientä raporttia tehdä.
Mistähän mä kertoisin hmm.. No alotetaan päällimmäisistä jutuista:
- Tutustuin lauantaina Lappiksessa olleissa bileissä yhteen ihanaan tyttöön ja meillä onkai nyt jotain pikkukivaa. Meillä oli ihana lauantaikin, kuitenkin sitten totta kai kusin koko homman, MUTTA seivasin parin päivän päästä aika tyylikkäästi (; Se tulee perjantaina Kistaan ja me pelataan carcassonnea (se osaa!!). Se on härkä ja mua neljä vuotta vanhempi. Niiiin ja se on Saksasta...
- Nyt sataa aika rankasti. Illalla meen Bodycombattiin, kun oon lihonu kolmen viikon aikana salee joku kolme kiloo, niin nyt on pakko ryhdistäytyä.
- Oh se mimmi tuli jutteleen mulle äsken fb:n chatissa ja sydän alko vaa hakkaa aaaa
- On tässä vaikka mitä tapahtunut! Olin esim sunnuntaina Skansenissa treffeillä sen pornotähtösen kanssa. Oli hauskat treffit ja se oli niin syötävä ja söpö ja sen kanssa oli niin luonnollista olla. Kai meillä jotkut toisetkin treffit on tulossa. Sekin tykkää museoista niin...
- Täällä on sikana kaikkia ihania kahviloita, että on vaikee päättää mihin niistä menis. Oon jo löytäny kaks aiiiivan mieletöntä. Eilen olin toisessa niistä. Etsiminen jatkuu!
- Oon jo lintsannu kaks kertaa tunneilta. Voi hevonperse. Eikä niitä tunteja oo todellakaan kun kolme kertaa viikossa pari tuntia. Tästä lähtien meen sinne vaikka oisin kuumeessa ihan sama. Oon oppinu kyllä oikeestikin jotain, vaikka ne tunnit onkin ulkomaalasten kanssa, mutta jotain kieliopillisia juttuja. Pitäis vaan olla mahdollisuus käyttää niitä. Siks lähetinkin saksan kielen koordinaattorille sähköpostia, että oisko mahollista päästä jollekkin saksan suulliselle kurssille, jossa ois ruotsalaisia opiskelijoita. Ei ehkä kuulosta kovin loogiselta, mutta emmä mitään muutakaan osaa. Oon myös oppinu tosi paljon saksaa täällä, mikä on tosi loistavaa. Täällä on etenkin Etelä-Saksasta paljon ihmisiä, jotka puhuu murteella ja käyttää erilaisia sanoja, rakenteita ja sanontoja ku jossain Berliinissä.
- Mun vatsanpohjassa vaa myllertää kun mietin huomista! meillä on kaiken lisäks vielä laundry room party!
- pakko nyt tiskaa ja sitte käydä kirjastossa ja hakee piilolinssejä pari ja niin moido!
Mistähän mä kertoisin hmm.. No alotetaan päällimmäisistä jutuista:
- Tutustuin lauantaina Lappiksessa olleissa bileissä yhteen ihanaan tyttöön ja meillä on

maanantai 6. syyskuuta 2010
E-talking
Maksa huutaa halleluujaa. tää on ihan tappoa. on tapahtunu niin hirveesti taas enkä todellakaan jaksa kaikkee kertoa. lähinnä se "niin hirveesti" on ollu dokailua, mutta silti..
Ihastumispäivitykset: en oo kai ihastunu kehenkään. kai. mutta on silti parikin erittäin kiinnostavaa tapausta, ja mikä parasta: ne ei asu kistassa. Toinen on semmonen pornotähden näkönen ranskalainen jäbä. siis ei mitenkään limasen näkönen vaan sellanen viilee. ja se osaa tosi hyvin englantia ja se on jousimies ja tositosi kiva ja ihanan pehmone. sitten tutustuin yhteen berliiniläiseen mimmiin eilen ja nyt kyllä gaydar piippaa. se on aivan jumalattoman kaunis. mutta ehkä mä nyt tutustun noihin eka. aini oli mulla lauantaina "instinct animal partyissa" yks saksalaine jonka kanssa öööö no niin.......... mä olin supersuloinen karhu ja aivan vitun kännissä.
Täällä on jo kaks semmosta suht tärkeetä ihmistä mulle ja mitä vittua kaks viikkoo menny. Roxy ja Gert. olin eilenkin gertin luona puol kahteen yöhön ja kuunneltiin musiikkia.
Ja ehkä kuulostaa vähän kliseiseltä, mutta jo näinä kahtena viikkona oon oppinu ittestäni ja ihmisyydestä ja ihmisistä ja maailmasta ja kaikesta ihan älyttömästi. vaikka me ollaan lähinnä dokailtu koko ajan, niin silti tää yhteisö ja pelkkä oleminen on uskomatonta. ja miten ihmiset pystyy yllättämään ja mitä kaikkee ei oikeesti ulkopuolelta nää.
on täällä myös pari oikeeta ääliöö ja muutama aivan sairrrraan rasittava tyyppi. ja oon alknu inhota itävaltalaisia.
Tänään ois taas vaihteeks laundyroomia, kun yhellä on synttärit, mutten mee sinne kun hetkeks enkä juo tippaakaan alkoholia. mun kroppa on ihan sekasin ja hampaisiin vaan sattuu kun en oo jaksanu pestä joka ilta hampaita kun oon ollu niin kännissä ja kaikki ne hapot mitä viinassa on niin huhu... poltan pari röökiä, onnittelen, juttelen ja lähen vetään klo 22:30. Huomenna koulussa seittemän tunnin päivä.
Ketkä tätä lukee? oon vaan heittäny jotain linkkiä jonnekkin, niin en tiijä.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010
no ei halittu eilen kun se oli koko päivän uppsalassa mutta juuaan huomenna vähä kaakaoo (se kutsu mut kylään ^^) ja tänää on yhet pileet (taas...) på allhusetissa yliopistossa ni mennään yhessä sinne
heräsin just. oi teki hyvää nukkua kunnolla. pitäis käydä kirjastossa lainaamassa vähä kurssikirjoja mutten kyllä taida jaksaa. tai saa ny kattoo. kuhan kirjotan tässä nyt vaa jotain.
mutta oon vähäc <3_<3

tiistai 31. elokuuta 2010
Take a look, take a look, take a look at the kids on the street no they never miss a beat no they never miss a beat never miss a beat never miss a beat, beat, beat, beat
tänään hyvä päivä.
ja eiliset pyykkitupapileet oli aiiiiivan huiput! me ollaan jo kuuluisia stokiksen muissa opiskelija-asuntoloissa, kun nyt tonne tuli jengiä Lappiksestakin : DDD
JA
taidan sittenki olla vähä rakastunu. En tiedä oonko saksalaiseen vai kreikkalaiseen. se kreikkis on ihan SAATANAN KUUMA ja sillä on aivan mieletön huumorintaju. mutta silti oon miettiny tänään lähinnä vaan sitä saksalaista. vähän halittiinkin eilen. voisin kysyä siltä haluisko se halia tänään lisää. tai pelata carcassonnee, jos se vaikka osais KUN KUKAAN MUU EI OSAA eikä ees välttis tiedä koko peliä! kyllä mä kiehnäsin sen krekenkin kanssa, mutta se oli sellasta kivaa kännikiehnäämistä : D mutta tätä sakkee halusin halata vähän pidempäänkin. sitten me vähän punasteltiin. Noooo saa kattoo kehen oon ylihuomenna taas sekasin; tällasta tää vähän aina on : D
yöunet 3 h, ja tänään eka koulupäivä. hahaahah.
pakko kai mennä tonne pyykkitupaan peseen ihan pyykkiäkin : D

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)